Läsnäolon taidetyöpaja
Avaudu luovuudelle ja lähde rohkeasti kokeilemaan uutta oman mukavuualueesi ulkopuolelle.
Et tarvitse aiempaa kokemusta maalaamisesta. Heittäytyminen on enemmän kuin suositeltavaa ;)
Sopii mainiosti vaikkapa työ- tai kaveriporukalle.
Ota yhteyttä! Suunnitellaan juuri teille sopiva tapahtuma.
Luovuus liitoon, tunnelma kattoon -maalaussessio
Valitse moodi, on se sitten vaikka korkkarit tai villasukat, ja kokoa kaveriporukka.
Ryhmän koko 0n kuusi henkilöä. Tuo omat eväät tullessasi, niin virta ei lopu kesken luomisen.
Maalataan rennolla fiiliksellä kukin oma taulu ja annetaan inspiraation viedä mennessään :)
Henkilökohtaiset voimataulut
Haluaisitko sinä itsellesi tai antaa lahjaksi jollekulle voimamaalauksen?
Maalauksen, joka oli maalattu erityisesti taulun saajaa varten.
Asiakkaan luvalla kerron, mitä hänen pieni tyttärensä kertoi saamastaan maalauksesta. Maalausta työstäessäni
en tiennyt muuta kuin tytön etunimen. "Tyttäreni piti maalausta ensin pöydällä seinää vasten ja kertoi katsovansa
sitä aina, kun hänelle tulee oikein hyvä olo! Hän kertoi ehkä vähän kummallisen asian: hänestä tuntui, että voi
varastoida maalaukseen hyvää oloa ja kun kiukuttaa, hän saa maalausta katsomalla iloa takaisin."
Jos aivan oma voimamaalaus kiinnostaa, niin ota yhteyttä ja pyydä tarjous!
Turun Sanomat 29.7.2022
Diginäyttelyssä akvarelleja Turun kaupungin pääkirjasto 4.-30.1.2022
Artikkeli Minä Olen -lehdessä 5/2021 Taulun syntytarina - joka vei täältä ikuisuuteen.
Artikkeli Minä Olen -lehdessä 1/2021 "Syväsukellus intuitiivisten maalausten syntyprosessiin".
Seuraa myös facebookissa ja Instagramissa: